11.1.2016

Suolan kasvattaminen

Suola kasvanut jo yli purkeista
Toissajoulun yksi suosikki taisi olla suolan kasvattaminen tuikkukipoissa. Astian pohjalle koosta riippuen kerros merisuolaa ja päälle vettä sen verran, että peittää suolan ja vähän yli. Tuikku palamaan astiaa lämmittämään ja samalla suolaa kasvattamaan.

Näitä oli kiva seurata, ja mikä parasta, purkit voi pestä helposti, ottaa uusiokäyttöön tai viedä lasinkeräykseen käytön jälkeen. Ei pyöri kaapeissa tilaa viemässä.
Joku jossakin on keksinyt kivan idean
Itse myöhästyin suolan kasvattamisessa ennen joulua sen verran, että laitoin astiat lämpeämään lieden päälle sen ajaksi, kun valmistin sähköuunissa ruokaa. Yön yli olivat lämmitetyn uunin päällä. Nopeutti prosessia aikalailla.

Mikään ei tietenkään estä käyttämästä näitä muulloinkin, kuin vain joulun aikaan.

3 kommenttia:

  1. Tosi kivan näköisiä! Ei ole vielä tullut kokeiltua :)

    VastaaPoista
  2. Kokeilu on helppoa ja halpaa. Vettä ei kannata laittaa liikaa. Alussa tuikku ei jaksa palaa loppuun, jos on paljon vettä.

    VastaaPoista