28.2.2017

Munankuorimosaiikki pullolaatikon pintaan

Eggshell mosaic
En malttanut heittää puista pullolaatikkoa hellan pesään, koska siinä oli kiva lukitus ja saranat. Päätin käyttää siihen vähän enemmän aikaa ja tuunata siitä itselle korurasia. Tämä ei siis ihan illassa eikä parissa valmistunut.

  Puulaatikon pinnassa oli haasteellinen reikä, joten liimasin alapuolelle paksun pahvinpalan.
Maalasin laatikon pariin kertaan kauttaaltaan mustaksi kalustemaalilla. Pinta sai päällensä munankuoria.
Koska kannen entisen aukon pinta jäi alemmaksi, minua mietitytti sen täyttäminen fiksusti. Liimasin siihen askarteluglitteristä kuvion, jonka myös peitin munankuorilla.
Koska kuvio oli valmiina pinnalla, oli se melko helppo täyttää ensin ja sen jälkeen työn edistyttyä jättää rajat sitä reunustamaan.
Maalasin puulaatikon pinnan mustalla akryylimaalilla. Kuvion väritin kultaisella- ja hopeisella lakkakynällä. Tähän olisi myös voinut käyttää esivärjättyjä munankuoria, mutta kynien käyttö tuntui helpommalta. Pinnan viimeistelin huonekalulakalla.

2 kommenttia:

  1. Jännä tekniikka. tekisi mieleni joskus kokeilla. Laatikosta tuli upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä. Muista poistaa kalvo kuorista ennen käyttöä. Itse kerään tuoreiden munien kuoria astiaan, jonka jälkeen liotan niitä vedessä muutaman tunnin. Vähempikin aika riittää. Sen jälkeen huuhtelen ne lävikössä juoksevan veden alla. Levitän kuivumaan esim. talouspaperin päälle.

      Poista