24.2.2019

Kun ei sytytä

Piti maalata valotaulu ennen joulua, nyt pitäisi vain maalata työ loppuun. Malli on pieni netistä printattu kuva. Onko sitten kevätväsymystä vai mitä, kun tuntuu luovuuden kaikonneen jonnekin taikka sitten yksinkertaisesti ideoita on liikaa. On niin paljon, että hauskan tekeminen alkaa pikkuhiljaa tuntumaan työltä. En ole huolissani, koska tällaista fiilistä on ollut ennenkin.

Neulomisen olen jättänyt vähäksi aikaa kropan lepuuttamisen vuoksi, kuten kirjoittelin viimeksi. Mitä nyt sitten tuli vielä yksi sukkapari pojalle neulottua. Virkkaustyötäkin aloittelin, mutta täytyy pitää siitäkin taukoa. Eilen illalla rustasin paremman puutteessa sytykeruusuja telkkaria katsellessa. Taidan olla pöpimpi, mitä olen kuvitellut, eli pitää nuppikin huoltaa.
Kirppispöytä on työllistänyt jonkin verran, ja lapsenlapsetkin saivat jo kivan pienen tilin. Onneksi  myyntipaikka on lähellä, joten pöydän päivittäminen ei ole hankalaa. Koska me emme ole lähdössä tänä keväänä minnekään, ja kauppa on käynyt hyvin, maksoin pöytävuokran vielä neljäksi viikoksi eteenpäin. Siinä sitten on tiedossa pientä arbeettia, joten vaihtelu toivottavasti virkistää.

2 kommenttia:

  1. Hieno taulu tuosta tulee ensi syksyn pimeillä, vaikkei niitä vielä haluaisikaan ajatella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minua taitaa vaivata vain keskittymiskyvyn puute. Liikaa virikkeitä, eikä Ravelryyn liittyminen ainakaan helpota, heh!

      Poista