27.11.2016

Maalisutien pesu inhokkihommaa

Maalisudit pusseissa

Mökkiremontti on loppuvaiheessa, joten maalattavaa on riittänyt. Käytän vanhaa maalarilta saatua kikkaa, jolla vältyn maalisutien pesulta: Laitan sudit melko kosteana maalista tiukkaan kelmuun tai muovipussiin aina maalausten välillä. Pussin laitan kulloisenkin maalipurkin päälle, joten tiedän heti, mikä kuuluu mihinkin.

On paljon helpompaa ottaa aina pienikin maalaus työn alle, kun tietää, ettei tarvitse pestä sutia sen jälkeen. Yleensä ne ovat rempan loppuvaiheessa jo niin kulahtaneitakin, ettei niitä kaikkia kannata enää säästää. Varsinkaan, kun en osta niitä kalleimpia välineitä.

Maalit ja lakat olen alkanut valitsemaan vesiohenteisina. Jouduttaa tekemistä huomattavasti ja käryt ei haittaa asumista. Olen oppinut käyttämään maalatessa myös lateksihanskoja, joten kädet säästyy kovilta pesuilta.

Kävinpä minäkin Kädentaitomessuilla Tampereella ja tein ihan kivoja pikkulöytöjä. Laitan sitten joskus tänne kuvia, kunhan ehdin remontin alta niistä jotakin värkkäämään. Myyjäispäiväkin lähestyy tuotapikaa, ja pitäisi jotakin saada aikaiseksi sinnekin. Sain vielä silmätulehduksen maalaushommiani "sulostuttamaan".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti