11.7.2017

Vanhan tapettikirjan satoa

Kokeilin eilen ensimmäistä kertaa lahjakassien tekoa tapetista. Koska materiaalina oli tapettikirja, piti miettiä, että minkä kokoisia niistä saa aikaiseksi.
Kuvan kasseista puuttuu vielä kahvat, koska minulla ei ole sopivaa lävistäjää. Tavallinen tekee mielestäni reiät liian lähelle reunaa. Täytyy hankkia uusi ja erilainen lävistäjä jostakin, koska tarvetta olisi ollut aiemminkin.
 
Yllä olevan kassin tein kahdesta eri tapettilehdestä. Tapetti on muovia, joten liimasin kappaleet yhteen rakennusliimalla. Tuosta materiaalista olisi voinut myös hyvin ommella jotakin, mutta onhan minulla tuota jäljellä vielä koko kirja. Pitääpi joskus kokeilla.

Ylhäällä vasemmalla on kaksi valokuvakehystä toimittamassa pakkauksen virkaa. Kääräisin siihen ylimmässä kuvassa olevan korkean ruusutapetin. Kassin kulmat sain helposti taiteltua reunojen mukaan.

Pikkukassit ylinnä edessä on tehty samalla menetelmällä, eli paketoin ensin laatikon ja sitten liimasin taitoskohdissa saumat yhteen.

Netistä löytyy monta ohjetta, joten en kirjoita näistä tämän enempää..
Keskikokoisen kassin tein neljästä eri kappaleesta. Leikkasin ensin isot puolet ja sitten sivut, jonka jälkeen liimasin ne yhteen. Taitoin ensin reunat kohdistamisen helpottamiseksi. Pohjan taittelin viimeiseksi.
Kirjasta löytyi myös sellaista tapettia, jota pidin haastavana. Tein niistä lasinalusia. Liimasin molemmille puolille samaa sarjaa olevat muovitapetin palat. Välissä on pahvipyörylä.

Käytän lasinalusia aina, kun juon mukista kahvia tai lasista viiniä. Sohvapöytä on valkoinen, joten en ole joutunut enää turvautumaan kovinkaan usein kloriittiin.

Oikealla on vanhat pahviset, roskiin menevät, lasinaluset. Kuten kuvasta huomaa, ne ovat käytössä kärsineet. Vitsitkään niissä ei jaksa enää huvittaa. Lapsenlapset ovat niihin piirrelleet ja se taitaakin olla ainoa syy, miksi olen katsellut niitä näinkin kauan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti