5.12.2017

Virkattu kaulakoru

Virkkasin tyttärelleni kuvan kaulakorun, joka on samanlainen molemmilta puolilta. Osa langoista on vähäsen kimaltelevaa laatua, ja en valitettavasti muista juuri tästä korusta, minkä merkkisiä. Suurin osa kun on jämälankoja.

Välirenkaat ovat ylimääräiseksi jääneitä laskosverhon muovirenkaita, jotka päällystin neulomalla. Nauhan punoin kumihimolla. Kukkien välissä on tukena karamellilaatikoiden kansista leikattuja paloja. Kannet ovat uusia ja niitä olen saanut joskus kilokaupalla.

Minulla alkaa seuraavaksi varsinainen urakka, koska olen tehnyt rutkasti valmiiksi erilaisia korujen osia ja ne pitäisi kiinnittää vielä toisiinsa. (Urakka tuntuu yhtä mielenkiintoiselta kuin lankojen päättely.) Laitan niistä blogiini kuvia lisää kunhan valmistuvat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti