Ei ollutkaan ikuisuusprojekti...

...tai tavallaan. Uusia valtioitakin on syntynyt siitä kun aloitin kuvan jämälankapuseron neulomisen.

Aluksi neulominen tuntui mukavalta. Sai tehdä suoraa kappaletta ja vaihtaa lankoja mielin määrin. Etukappaletta aloittaessani ihmettelin, että mitä olinkaan aiemmin suunnitellut. Neulomuksen aloittamisesta oli ehtinyt kulua monta, monta kuukautta. Neuloin pääntien ja huomasin sen olevan liian tiukka. Työ jäi siis siihen inhokkihommana. Purkamiseenkaan en viitsinyt ryhtyä, koska olin jo päätellyt suurimman osan takakappaleen langoista.

Kului taas ainakin vuosi, kun mietin uudelleen puseron neulomista. Purin vain olkapäiden päätöskerrokset ja neuloin muutaman kerroksen lisää, joten se oli siinä.

Aa että - oli kiva ryhtyä neulomaan hihoja. Piti miettiä pituus ja lisäykset. Samoin kainaloista alkavat kavennukset, jotta mallaisivat etu- ja takakappaleisiin.

Sen siitä saa, kun aikaa kuluu ja pohtii itse kaavat. Minulla oli tosin mallina vanha jämälankapusero, mutta olin viisaudessani keksinyt tehdä uuteen muutoksia.

Etu- ja takakappaleen saumakohtaan en yrittänytkään saada samoja värejä. Kuvassa alla on sauma eikä tuo nyt niin paha ole.

Etu- ja takakappaleen saumakohta

Kanavatyöneula on paras neulomusten ompelussa

Ajoimme eilen Kuusamosta kotiin ja matkaa kertyi n. 800 kilometriä. Päätin jo etukäteen, että kotimatkalla pusero valmistuu. Varasin tylppäpäiset sakset, kanavatyöneulan ja ompelulangan sitä varten. Valmistuihan pusero, koska en pakoonkaan sitä päässyt ja aika olisi muuten käynyt pitkäksi. Muut virikkeet olin tarkoituksella tunkenut täydessä lastissa olleeseen autoon.

Lankojen päättelyäkin piisasi ihan riittävästi. Vahingosta viisastuneena en käytä koskaan päättelylankoja saumojen ompeluun. Mahdollista virhettä ompeluksessa ei ole helppoa korjata, jos pitää etsiä päättelylankoja. 

Nyt on pusero valmis, joten nurkissa on nyt yksi UFO vähemmän. Noin suurta jämälankatyötä en tosiaankaan aio aloittaa vuosiin. Eipä taitaisi löytyä enää lankojakaan.