20.7.2018

SuomiAreenassa pikavisiitillä

Porin torilt
Käväisin mieheni ja poikani kanssa noin puolentoista tunnin mittaisella pikavisiitillä SuomiAreenassa. Aikaa oltaisiin varattu enemmänkin, mutta omat hommat ei antanut myöden. Tärkein syy reissun tekemiseen taisi kuitenkin olla tyttäremme, jota tapahtuma työllistää lähes koko vuoden. On ollut meinaan otettu, kun emme ole ennen käyneet tutustumassa tilaisuuteen (tilaisuuksiin). PoriJazzeilla on tullut käytyä useampana vuotena, mutta jostakin syystä Areena on jäänyt.

Kyllä olisi kannattanut varata tapahtumaan enemmän aikaa. Väkeä oli valtavasti liikkeellä, ja ohjelmaa oli tarjolla jos jonkinmoista. Esiintymisiä oli monessa eri paikassa, ja niissä ihan mielenkiintoisia keskustelujen aiheita. Nyt vain kuljimme paikasta toiseen, emmekä jääneet kuuntelemaan esityksiä. Ihmettelimme vain tunnelmaa.

Kuvan matto on maalattu viime vuonna SuomiAreenassa Porin torilla olevan rakennuksen katoksen alle. Väkimäärästä johtuen en voinut kuvata kuin pienen pätkän. Tässäkin joku ehti jo taluttaa pyöräänsä. Matto on oikein sopiva paikkaansa ja tuo väriä muuten niin ankeaan betoniin. Luin jostakin julkaisusta, että olisi Panulla maalattu. Silmiini pisti myös maalatut kulahtaneet vipsut. Teki työn aidomman näköiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti