21.2.2020

Kaikenlaista...

Sain taas lahjoituksen talontyhjennysprojektista. Tällä kertaa enimmäkseen kankaita. Mukana myös pari keskeneräistä työtä.
Talossa on asunut monipuolinen käsitöiden harrastaja. Osa tarvikkeista on mennyt tietenkin sukulaisten omaan käyttöön ja lahjoituksia ovat saaneet ainakin pari paikallista kansalaisopiston ryhmää.
Olen nyt purkanut sydän karrella kirjoneuletyötä 7 veljeslangasta. Ohjetta jatkamiseen ei ole löytynyt ja sitäpaitsi käsiala on tekijällä ja minulla erilaiset. Lisäksi työn loppupuolella huomaa neulojan korkean iän tuomat ongelmat.
Täytyy joskus muistaa lahjoitusten antajaa kera sukulaisensa jollakin sopivalla viemisellä. Sellaisella, joka täytyy käyttää pois.

2 kommenttia:

  1. Kiva että ihmiset antaa eteenpäin noinkin hyödykästä tavaraa. Meillä oli työpaikalla myös lahjoituskeräys jouluna. Kaikki sai tuoda omia käyttämättömia juttuja sinne ja ne vietiin sitten yhdessä lahjoituskohteeseen.

    VastaaPoista
  2. Minusta on todella kivaa saada sellaista, josta on hyötyä. Koska teen jatkuvasti jotakin ja materiaalia riittää, silloin vain mielikuvitus on rajana. Olen tosin itsekin lahjoittanut kankaita päiväkotiin, ala-asteelle ja Konttiin. Kahdelle ensimmäiselle käy pienemmätkin tilkut askarteluun. Veikkaan, että kuntien rahat on syksyllä koulujenkin osalta tiukassa. Luulen, että silloin kelpaa kouluihin ilmainen materiaali. Ainakin 90-luvun laman aikaan ala-asteella olivat oikein kiitollisia. Tietenkin täytyy kysyä ensin. Hyvä täytyy laittaa aina joskus kiertämään.

    VastaaPoista