22.11.2020

Puolet itselle

Täytyy vieläkin tyytyä anopilta, vuonna 1995, perittyyn pipoon. Alunperin kuvittelin neulovani kuvan pipon itselle, mutta työ ei mennytkään ihan nappiin.

Etsin lähikaupasta pehmeää lankaa, sellaista joka ei karhistele. Päädyin Novitan Pyryyn, joka on kait kampanjatuote.

No - kuvittelin vaaleansinisen sopivan minulle harmaantumiseni myötä. Sävy viekin minusta loputkin värit. Siksi ei niin kovasti harmita pipon pienuus ja selvä virhe siinä.

Etsin netistä ohjetta ostamalleni Pyry langalle ja löysin pipo-ohjeen Novitan sivuilta. Pipoon annettiin pyöröpuikoille silmukkamääräksi 56. Vyötteessä suositellaan puikoiksi 6 - 7 mm. Ohjeessa ei kuitenkaan ole kokoa kerrottu, paitsi "osta"-osiossa mainittu 5 mm sukkapuikot. Siksi valitsin tämän puikkokoon. Ajattelin pipon olevan lämpimämpi kun on tiheämpi.

Loin pipoon 90 s, koska 56 s olisi ollut aivan liian kireä. Nytkin piposta tuli liian pieni. Syynä palmikkokuvio, joka ei sopinut ollenkaan. Pipo ei jousta niiden kohdalla yhtään. Lisäksi silmääni pistää neulomani ylimääräinen kerros palmikoissa. Lopuksi tein tupsun, koska vien sen kokeiluun tyttärentyttärelle - kuinkas muuten.

Virkattu tuubihuivi sentään onnistui. Sen virkkasin 5 numeron koukulla. Olen näitä väkertänyt niin paljon, että alkaa jo kyllästyttää. Löytyy käytössä itsellä ja lähipiireissä.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti