En ole asiassa ekaa kertaa kirjoittamassa; kirjastossa käynti kannattaa. Olen säästynyt monelta turhalta kirjaostokselta, koska olen tutustunut etukäteen mielenkiintoa herättäviin opuksiin lainaamalla niitä. Jos jokin miellyttää, niin ostan sitten sen. Kuvan kirjaa uusin lainattavaksi viisi kertaa, mutta oli loppuviimeksi joulukin jo ovella. Virkkaamatta jäi!
Tilasin "Virkkaa kaunista lapselle" -kirjan käytettynä Finlandia Kirjasta viikko sitten sunnuntaina. Postilaatikossa se ole keskiviikkona, eli oli nopea toimitus. Oli ensimmäinen kerta, kun ostin vanhan kirjan netistä. Olen ostanut sellaisia kirjastojen poistomyynnistä, kirppiksiltä sekä Kontista.
Tilaamani kirja on kuin pakasta vedetty, ja sanoinkin miehelleni, että tästä opuksesta ei kyllä ole silmukkaakaan virkattu.
Tilasin kirjan, koska katsoin siinä olevan paljon ohjeita joihin voi käyttää kerän loppuja ja eipä niitä uusiakaan paljoa tarvitse. Nuorimmat kaksi lapsenlastani ovat 2½-vuotias poika sekä 10 kuukautta vanha tyttö. Ohjeet virkkaustöihin on 4-vuotiaalle asti.
Nyt minulla on kassillinen pääteltävää. Ehkä kannattaa hoitaa homma vielä talven aikana!!! Uusia lankoja odottaa tekijäänsä ja niitä on paljon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti