23.12.2016

Jouluviirini löysi paikkansa

Joulumarkkinoilla jäi myymättä kuvan viiri. Ajattelin, että jo on kumma, jos en löydä sille paikkaa mökiltämme. Olinhan niitä kauppaamassa muille.

Sopiva paikka löytyikin yläkerran tasanteelta, jossa on myös ovi parvekkeelle. Ikkunat ovat haasteellisen malliset verhoja ajatellen, joten taidan keksiä sisustusviirejä muillakin aiheilla eri juhlakausien mukaan.

Talo on siivottu remontin jäljeltä. Aikaa siihen kului reippaasti kolme kertaa kellon ympäri. Nyt on lanttulaatikot uunissa ja muutkin jouluruuat valmistetaan tänään. Jouluvalmistelut on siis kohtalaisen hyvällä mallilla.

Hyvää joulua kaikille!

2 kommenttia:

  1. Hauska sisustuselementti! Itsekin olen haksahtanut kaikenlaisiin viireihin ja banderolleihin ja varsinkin kesällä meillä oli monia erilaisia koristamassa terassia ja puutarhaa. Enpä tullut ajatelleeksi, että niitä olisi voinut hyvin käyttää koristelussa myös jouluna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla,että tykkäsit. Tytär on laittanut tekemäni viirin ns. verhokapaksi lastenhuoneen ikkunaan. Naapurin tytär käyttää viiriä ikkunassa jouluverhon korvaajana.

      Poista