4.8.2017

Lasten nilkkasukkalöytö hyötykäyttöön


Poikani ihmetteli tässä taannoin, että mitä minä aion tehdä hänen ja siskonsa vanhoilla tennissukilla? Olin niitä säästänyt muovikassillisen verran. Ovat ehjiä, mutta heille jo liian pieniä. Osassa sukissa on varren kuminauhat ehtineet kuoleentua ja osasta varret ovat minulle liian tiukkoja.

Olen joskus ottanut osan sukista käyttööni, mutta enpä juuri ole niitä muualla tarvinnut kuin lämpimän aikaan kumisaappaissa. Yhtä sukkaparia tyttäreni ihmetteli jaloissani, että onko nuokin vielä hengissä? Hän oli käyttänyt niitä viimeksi 25 vuotta sitten.

Nyt olen päättänyt päästä huonoimmista eroon määrätietoisesti. Olen hankkinut oikein rasvaista jalkavoidetta ja voitelen sitä aika ajoin oikein reippaasti. Tykkään kulkea kesäisin avojaloin, joten jalkapohjat ovat olleet kovilla. Nyt oikein kunnon jalkavoitelun jälkeen laitan puuvillasukat jalkaani. Näin en tahri lattioita. Osasta olen leikannut tiukat varret pois, joten pienempikin sukka mahtuu jalkaani.
Olen sen verran kuumakinttu, että en voi yöksi sukkia laittaa ja en myöskään halua tahria lakanoita. Parin, kolmen käyttökerran jälkeen nakkaan sukat roskiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti