22.5.2018

Ei ollutkaan niin last season

Se on sitten siinä!
Aloituksesta valmiiksi reilun 20 vuoden aikataululla - vein puseron eilen tyttärelleni. Vähän on reilun kokoinen, mutta lupasi käyttää. Kyllähän tuo kotioloihin kelpaa. On kuulemma taas muotivärit, eli kannatti odottaa tarpeeksi kauan, hmm!
En sitten suihkutellut enkä asettanut mittoihin ennen saumojen ompelua. Pesuun tuo täytyy heti laittaa. Pitäisi ollakin pesunkestäviä lankoja.
Lehdessä oli kesäinen puseron malli
Mallilehti on tosiaankin vuodelta 1996. Bongasin aikoinaan tarjouslankoihini sopivan mallin ja sävelsin värit. Siis tarjouksessa oli silloin ainoastaan lanka, joka neulottiin ohuena "aina oikein"-raitana puseroon, eli sitä tarvittiin todella vähän. Sitä jäi melkein neljä kerää.

Muut langat ovat Pirta-Villanallea. Valkoinen kerä alakuvassa, joka jäi viimeiseksi, on sekundaa ja lisäksi noin kahden metrin pätkissä. Pitää kait sillekin keksiä käyttöä. Tytär naureskeli, että ei oikein voi reklamaatiotakaan enää tehdä.

Koska lankoja ei olisi saanut enää mistään lisää, rauhoitti taas digivaaka. Sillä pystyin punnitsemaan, riittääkö langat koko työhön. Olisi ollut kurjaa, jos olisi joku väri loppunut kesken.
Nyt sitten taas täytyisi keksiä jämälangoille uutta käyttöä! Taidan väsätä seuraavaksi jonkun lelun.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti