18.4.2019

Villasukasta ampiaispesä

Parsimisillekin tulee rajansa
Päätin tänä vuonna olla ennen liikkeellä kuin ampiaiset. Nyt kun on aika paljon puuhaa, sisällä ja ulkona, minulla ei ole oikein aikaa käsitöille. Tai rehellisiä jos ollaan, niin viime aikoina ei ole vaan oikein huvittanut.

Joskus parsimisillekin tulee stoppi. Siispä kurkkaus to do-koppariin ei pettänyt. Löytämäni isännän villasukkapari saa jatkoa ampparipesinä. Tein pari vuotta sitten saman tempun, ja valepesä toimi. Se on vielä paikallaan ja parvekkeen räystään alunen on saanut olla siitä asti rauhassa. Väsäsin sen hätäpäissäni heti kun näin eka ampiaisen.

Viime vuonna olisi pitänyt olla ajoissa liikkeellä. Silloin ei mikään toiminut - ei valepesä eikä vedellä täytetyt muovipussit. Heräsin ongelmaan liian myöhään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti