5.1.2016

Purkkien suojukset

Astia voi olla tietenkin mikä vaan

Kurkkupurkki pussissa
Katselin vanhoja puutarhakirjoja ja muistelin samalla, mitä tuli keväällä ja kesällä tehtyä.

Viime keväänä muunmuassa ompelin terassille ruukkujen suojuksia. Peitin niillä vanhoja maustekurkkupurkkeja. Tein näitä yhteensä kolme kappaletta.




Mittasin purkin ympärysmitan ja pyöreän pohjan reilulla saumanvaralla. Näin ompeluksesta ei tullut liian jämptiä. Korkeutta leikkasin sen verran, että sain reunat taitettua kunnolla purkin sisälle.

Kangas on IKEA:n vahakangasta. Tuote taitaa olla loppunut jo aikoja sitten, mutta kankaisena sitä oli vielä ainakin marraskuussa saatavilla Tampereen myymälässä. Tällä periaatteella voi tietenkin ommella mistä vaan, mikä omaa silmää miellyttää. Materiaalia voi löytyä jopa omasta takaa.

Kuvan kasvi on vain rekvisiittaa. Maaliskuussa muita ulkokasveja ei ollut vielä saatavilla.

Olen nämä jo esitellyt vajaa vuosi sitten fb:n ryhmässä "Vanhasta uutta kierrättämällä".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti