20.3.2017

Tuliaisia Turun Kädentaitomessuilta

Eikä tässä vielä kaikki
Olin sunnuntaina Turun Kädentaitomessuilla ensimmäistä kertaa. Minulla on ihan sama matka Turkuun kuin Tampereelle, mutta jotenkin tämä keväinen tapahtuma on vaan jäänyt huomioimatta. Matkaseuranani oli tällä kertaa kolme ystävärouvaa.

Auton sai parkkiin melko lähelle ja itse messuillakaan ei ollut tungosta. Näytteilleasettajia oli paljon vähemmän kuin syksyn messuilla, joten nyt tuli paremmin tutustuttua eri standien tarjontaan.

Meillä kenelläkään ei ollut kiireen kienää. Lähes kaikki osastot tutkittiin ja tehtiin hyviä (?) kauppoja. Itse ostin lähinnä korujen osia - ja tietenkin, pari kirjaa piti taas hankkia. Minulla taitaa olla jonkinlainen intohimo kirjoihin. Jotkut niistä on vaan niin kauniita jo ihan esineinä. Monessa ohjekirjassa on paremmin tutustuttua heikko anti, joten jotkut jäävät valitettavasti vain hyllyjä koristamaan. (Täytyy nyt mainita, että olen ollut kirjakerhon jäsenenä yli 40 vuotta, joten olen jonkin verran oikeesti lukenutkin enkä vaan ostanut kirjoja näönvuoksi.)

Paluumatkalla kävimme Raision IKEA:ssa tarkoituksenamme ainakin syödä siellä. Ainahan sieltä sitten jotakin matkaan lähtee. Nyt pidin järjen päässä, enkä ostanut kuin paistinpannun, säilytyslokerikkoja sekä kehyksen pingviinitauluuni, halvan sellaisen.

Pieni reissu piristi kummasti ja ajomatkoilla oli mukavaa parannella maailmaa, puolin ja toisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti