15.12.2014

Matkamuistoja ja vähän muutakin

Vähän tilaa vieviä muistoja.
Jossakin aikojen saatossa matkamuistojen hankkiminen on alkanut tuntua työläältä ja useinkaan ei ole löytänyt mitään sopivaa. Sitäpaitsi, ne vievät matkalaukuista tilaa ja lisäävät taakkaa. Jonkun löydön tehdessä huomaa, että saman olisi saanut Suomesta ja joskus jopa halvemmalla. Kuitenkin jotakin on ollut mukava hankkia muistoksi. Siksi olen päätynyt vähän tilaa vieviin tilpehööreihin. Muutama on saatu myös tuliaisiksi juuri noihin lokerikkoihin. Suomessa turistimuistot olen jättänyt jo suosiolla ostamatta.

Ratkaisin aikoinaan "matkamuisto-ongelman" kuvassa olevilla lokerikoilla. Ainoa haitta taas tuossa systeemissä on, ettei siitä viitsi pyyhiä pölyjä kuin muutaman kerran vuodessa.

Lokerikko on täynnä, mutta on tuo reissaaminenkin vähentynyt.

Maustekaappi

Keittiöremontin yhteydessä mökillämme emme saaneet kunnollista mausteiden säilytyssysteemiä mahtumaan suunnitelmiimme. Meillä ei ole liesituuletinta, vaan huuva, joten sekin seinätila jäi käyttämättömäksi. Nyt esimerkiksi mausteille varattu kaappi on sen verran syvä, että purkit ja purnukat olivat hankalasti hyllyillä ja tarvittavaa joutui aina etsimään.

Isäntä rakensi oveen kätevät maustehyllyt. Niitä on vain kolme kappaletta, koska pelkäsimme painoa ja saranoiden kestävyyttä. Nyt nuo hyllyt ovat olleet tuossa noin vuoden, eikä ainakaan vielä ole vahinkoa sattunut. Ovi on pysynyt suorassa ja saranat kunnossa. Säilytän niissä useimmin käytettäviä mausteita ja tarvittavan löytyminen helpottui huomattavasti.

30.11.2014

Tähtöset


Innostuinpa minäkin askartelemaan tähtiä.
Tuunasin niillä ikkunaverhoni hieman jouluisempaan tunnelmaan. Liimasin tähdet päällekkäin, en vastakkain. Yhdistin tähdet teippaamalla niiden taakse ohuet langat, joten ne ovat vain yhdellä neulalla kiinni verhotangossa.

Ohjeen löysin alla olevasta linkistä:
http://athome.casablogit.fi/lue/2014/11/diy-paperitahdet


Alemmassa kuvassa on taittelemani viisisakarainen tähti. Mökkivessan tylsä ikkuna sai uuden ilmeen.

Kun tuon tähden pari kertaa tekee, niin uusien tekemiseen aikaa kuluu alle viisi minuuttia. Tähän ohjeeseen ei tarvita ollenkaan liimaa. Tähtiä ei tarvitse säilyttää käytön jälkeen, vaan ne malttaa heittää pois. Toisaalta ne vievät vähän tilaa, koska ne voi painaa litteäksi.

Ohjeen tähteen löysin alla olevasta linkistä:
 http://www.chine-culture.com/fi/origami/puolue/origami-viiden-tähti.php

12.11.2014

Säläkaappi

Pikkukaappi sälälle
Joistakin tavaroista on yllättävän vaikea luopua. Itselläni on säläkaappi mökillä, jonne olen laittanut pääasiassa pieniä lapsuusmuistojani.

Kaappi on nurkassa melko ylhäällä oven ja ikkunan välissä, joten sinne pitää erikseen kurkata. Ei nuo tavarat kuitenkaan mitään kaunistuksia ole. Minulle riittää pelkästään tieto siitä, että ne ovat siellä tallessa.

Näin saadaan samalla yleisilmettä rauhallisemmaksi, ja parasta - ei tarvitse pyyhiä pölyjä niin usein.

2.11.2014

Kaappien siivous

Nyt taas mahtuu.
Tänään siivosin vaatekaapit mökillä. Pakkasin kesävaatteet ja -kengät kannellisiin muovilaatikoihin ja siirsin ne vähän hankalampaan paikkaan säilöön. Lämpimään kuitenkin. Osan vaatteista vein kotiini aiemmin. Paluukuormassa toin talvitakkeja mukanani.

Näin on vähän pakkokin toimia, koska mökillämme ei ole kovin montaa komeroa vaatteita varten. En tykkää, että tavarat ja vaatteet ovat ahtaasti. Talvitamineet vievät enemmän tilaa kuin kesävaatteet, joten niitä ottaa esille harkiten.

Jokakeväinen ja -syksyinen inventaario on muutenkin ihan hyvästä. Nytkin "löysin" talvikengät, jotka olin ostanut alennusmyynnistä kevättalvella. Pari vuotta sitten "löysin" talvitakin.

Tällä kokemuksella ei enää viitsi haalia mitään ylimääräistä nurkkiinsa. Pärjäisimme hyvin pelkästään olemassa olevilla mökkikamoilla, eli kodin tavarat ovat suurimmaksi osaksi ihan turhan panttina. Mieluummin panostankin nykyisin laatuun kuin määrään.

15.10.2014

Purjerenkaat

Tuli harjoiteltua kerralla ja kunnolla purjerenkaiden laittamista ompelemiini verhoihin. Yhteensä kaikkiin verhoihin renkaita tuli 104.
Tämäkin kangas on IKEAsta. Sopii musta-valkoiseen sisustukseen. Tosin tässä kodissa vaihdetaan väriä esimerkiksi tyynyjen ja pikkuesineiden kanssa vuodenaikojen mukaan.
Kankaan jämistä ompelin vielä tyynyjä eteisen penkille.

Olen saanut luvan ottaa valokuvat blogiini.

9.10.2014

Vanha kunniapaikalle

Ei kaikkea tarvitse remontoida taikka hävittää. Meillä jokaisella on omat aarteemme, joista emme halua luopua. Makuasioista ei voi kiistellä.

Kuvassa oleva vanha lypsyjakkara on tehty käsityönä ehkä joskus 1800-luvun loppupuolella. Aikansa se palveli isoanopilla navetassa ja viimeiset vuodet meillä ulkojakkarana viinimarjojen poiminnassa. Toin sen nyt puhdistamisen jälkeen sisälle. Se ei keiku eikä nulju, vaikka on ollut pääasiassa ulkovarastossa. Elämisen jäljet saa siinä näkyä. Ulos sitä ei enää viedäkään, vaan antaa jakkaran jäädä jo eläkkeelle.

Vein alkukesästä saamani äitienpäiväruusun ulos. Pelastin kukat pakkasesta ja toin maljakkoon. Ruusuissa on kaksi oksaa. Toisessa on seitsemän kukkaa ja toisessa pari.

22.9.2014

Suuri muutos mökillä

Ajan saatossa vanha mökkikeittiömme alkoi käydä ahtaaksi sekä värit käydä hermoon. Pääsinkin suunnittelemaan ison remontin, joka toteutettiin pääasiassa kotiväen voimin. Vain sähkö- ja putkityöt tekivät alan ammattilaiset. 

Keittiö vaihtoi paikkaa, eli edellinen otos on kuvattu samasta paikasta. Takasenällä on kehystettynä neljä lintua vanhasta kalenterista. Sohvapöytä on perintökalu kotoani. 

Vanha pikkuinen eteinen sai väistyä ja oviaukkoa suurennettiin. Tilaa tuli laajennuksen myötä neljä neliötä. Komeron ovet säilytettiin ja ne ovat nyt kunnostettuna meidän makuuhuoneen komeron ovina.

Luonnollisena jatkumona keittiö löysi uuden paikan. Samalla puhkaistiin uusi ikkuna, jotta nähdään myös etupihalle.
Komeroitten paikalle rakennettiin talon henkeen sopivat umpiportaat. Niiden alle saatiin samalla säilytystilaa.

Keinutuoli on SPR:n Kontista, pöytäryhmä kavereilta joskus muinoin saatu ja nyt maalattu.
Suuri vaatekomero hajotettiin ja oviaukko suurennettiin. Makuutilat rakennettiin matalaan vinttiin. Keittiö löysi paikkansa.

 
Alakuvassa uusi mökkikeittiö. Vasemmalla pielen takana sähköhellan vieressä on lisäksi puuhella. Molemmat liedet sopivat saman huuvan alle.

Uusi mökkikeittiö sekä ompelemani laskosverhot
Huuva