17.10.2016

Harmaa neulottu viitta

Sain viimeinkin viimeisteltyä vetkuttelu-viittani, eli oli tasan kymmenen minuutin työstä kiinni. Mietin kaulusta ja päätin vain yksinkertaisesti virkata kiinteitä silmukoita niskaan. Kauluksena voin käyttää vaikkapa virkkaamiani tuubihuiveja. Tuskin silti koskaan tuon viitan kanssa tulee ihmisiin mentyä. Taitaa olla epäkäytännöllinen jo ihan painonsakin vuoksi. Tekele painaa lähes puolitoista kiloa, eli olisi kannattanut valita muunlainen lanka kuin 7-veljestä.

Viitta on neulottu ja ommeltu siten, että sitä voi käyttää molemmin puolin.

Neulomus taitaa päätyä lämmittämään iltanuotiolle.
Huivi on Novitan Helen-lankaa

 


 

3 kommenttia:

  1. Hei!
    Onkos sulla ohjetta tähän viittaan?
    T. Marja
    pampelmusel@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Hei! Kiitos mielenkiinnostasi. Kirjoittelin 7.9.2016 blogissani jutun "Kaulahuivi kauluksella". Siinä on neulemaalliin ohje. Toivottavasti on selkokielinen. Viitan neuloin levittämällä vanhan kaupasta ostetun sängylle ja laskeskejin sitä tarvittavat silmukkamäärät. Viitta on kolmiosainen, eli reunojen neulomus on erisuuntaisesti kuin sivut. Viittaa voi käyttää molemminpuolin. Reunat sivuilla ja keskellä ovat vähän matkaa ainaoikeaa. Etuosasta tuli hieman liian pitkä johtuen viitan painosta. Tekisin siis jatkossa lyhyemmän edestä. Nyt vaan muistelen, mitä tuli tehtyä. Tytär vei neulomuksen työpaikalleen jo vuosi sitten, että semmottii. Toivottavasti tämä kirjoitukseni auttoi!

    VastaaPoista