10.10.2016

Kasveja pakkasta pakoon

Aioin ensin heittää pois kaikki ruukkukasvit ulkoa, koska meillä on muutenkin mökillä tilan ahtautta remontin vuoksi. Kotiin tietenkin sopisi, mutta asumme siellä nykyisin kovin vähän.

Tulin sittenkin toisiin aatoksiin ja istutin jo vähän pakkasen puremat muratit uudelleen. Kait ne sitten paikkansa löytävät.

Laitoin pariin ruukkuun taas taivuttamani rautalangat, joilla ne saa pysymään kuosissa. Siten niitä on helpompi pitää esillä missä vaan.
Toin sisälle myös timjamin- ja maustekirvelin nysät. Nysät siksi, että  myös noista, kuten muistakin yrteistämme, leikkasimme lehtiä pakastimeen talven varalle. Timjameita jätin vielä ulos, joten talvi saa viedä ne, jos on viedäkseen. Ne talvehtivat vaihtelevalla menestyksellä.

Moni muukin yrtti on yllättänyt keväällä. Siirrän ne syksyisin ulkoruukuista kasvimaahan ja peittelen kevyesti havuilla.

Kuvan basilika on kaupasta ja istutin myös sen ruukkuun. Tuskin menestyy kauaa, mutta tuonkin lehdet voi pakastaa.

Kylvin basilikan siemeniä keväällä suoraan maahan ja ihmeekseni kasvit ehti kasvaa kunnon kokoisiksi.

1 kommentti: