13.2.2017

Pahvikannen tuunaus munankuorimosaiikilla



Olen ostanut jo jokin aika sitten sisustusmyymälän loppuunmyynnistä kuvan pahvisia sydänrasioita puoleen hintaan ihan sitä silmällä pitäen, että mielestäni niistä saa tehtyä mukavia juttuja vaikkapa munankuorimosaiikilla. Lahja esimerkiksi on kiva antaa tuunatussa rasiassa. Ei tuo tekstikään huono ole, mutta käsialallani voin pilata koko jutun.

Sekoitin sävyyn sopivan värin akryylimaaleista ja peitin mustat tekstit ja pilkut sillä. Liimasin pintaan munankuoripalat ja maalasin nekin rasian sävyllä. Pinnan lakkasin huonekalulakalla. Nyt en käsitellyt rasiasta muita osia kuin vain kannen. Alaosa, eli itse rasia jäi entiselleen kuten myös sisäpuoli.

Kai saajat niissä voi kaapin- tai laatikon pohjalla jotakin tilpehööriä säilyttää. Jos ei, niin palavat ainakin iloisesti.

Tällainen tällä kertaa. Seuraavaa olen jo tekemässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti