14.12.2017

Nyt on kranssit kasassa

Kasasin kranssin styroksin päälle kuumaliimalla hevoskastanjan siemenistä ja herneistä. En mitenkään erityisesti tykkää tuosta, mutta tulipa tehtyä. Aioin antaa tämän ensin lahjaksi, mutta jos en itse tykkää, niin en voi antaa kranssia toisellekaan.

Sprayasin siemenet ja herneet ensin kultamaalilla ja lopuksi suihkin pintaan valkoista.

Ostin joskus naapureille mustaksi maalatun kranssin grillikatoksensa tupareihin. Kranssi oli tehty joistakin kovista rikotuista kuorista. Linnut tai jotkin muut elukat söivät sen pikkuhiljaa. Mietin, että varmaan herneetkin kelpaisivat. Hevoskastanjan siemenistä en tiedä. Joten tämä kuvassa oleva kranssi saa olla varmuuden vuoksi sisätiloissa.
 
Minulla oli vielä sen verran kuusenkäpyjä jemmassa, että sain kasattua toisen suuren kranssin. Tämä sopii mielestäni ulkoseinälle ja aion antaa sen lahjaksi. Tiedän saajan tykkäävän siitä, koska hän ihaili edellistä suurta kranssia. Ensimmäinen meni jo muille omistajille.
Väsäsin vielä yhden normi-käpykranssin. Minulta pyydettiin joskus sellaista valkoista ja luvattiin maksaa siitä. En minä tuosta rahaa ota, vaan annan sen joululahjaksi. Jemmassa on vielä pari muun väristä, jos tulee tarve antaa muuallekin.

Nyt on kranssit kasassa ja askartelut jää tauolle. Ainakin suttaavat sellaiset. Vuosi sitten vielä kolme päivää ennen aattoa oli remontin työkalut kompuroita myöten pitkin huushollia. Yritän nyt ottaa iisisti, jos minulla kerrankin on aikaa, enkä ala säätämään jotakin ihme juttua vielä ennen joulua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti