17.10.2019

Iloa pienistä havuista

Taas on se vuodenaika jolloin siivotaan ja viimeistellään tonttia talven tuloon. Onni on pienet havut, joita saa kerätä luvan kanssa. Kasvavat paikoitellen lähes mattona, joten niiden harvennus on ok juttu.
Pienet asetelmat terassilla piristävät varsinkin silloin, kun puut ovat varistaneet lehtensä. Myös parissa ruukusssa ulkona on havuasetelma.
Pihavaraston kätköistä löytyi vanha tekemäni saviruukku. Täytyi oikein funtsia aikaa - tekele on noin kolmenkymmenen vuoden takaa. Ollaan siis molemmat aika vanhoja.

Terassilla ollut vanha räsymatto on nyt kylppärissä kuivahtamassa. En raaski jättää sitä kosteana kylmään ulkovarastoon. Olisi varmaankin keväällä homeessa.
Kaasugrilli on talvellakin toiminnassa, mutta muut terassikalusteet viedään varastoon. Taivasalla olevat pihakalusteet pestään ja niillä kalustetaan vuorostaan terassi.
Sooloilija
Päivällä siivosin vaatekaapit vaihtamalla sesonkivaatteiden paikkaa. Mietin itsekseni, että samoja vaatteita olen roudannut edestakaisin ihan liian monta vuotta. Ilokseni huomasin kuitenkin, että puseropinkat ovat pienentyneet. Rehjuvaatteetkin tulevat sentään joskus tiensä päähän. Ei siis ihme, että on pitkästä aikaa tehnyt mieli hankkia uusia vaatteita. Ostinkin omalla luvalla hiljan pari puseroa, joista tulivat heti lempparivaatteet. On taas jotakin päälle pantavaa ihmisiin mennessä.
Omalla tavalla tämäkin vuodenaika on mukava. Ehtii (viitsii) taas tehdä kaikenlaisia omia juttuja heti kun pihatyöt ovat pulkassa.
Viisi päivää sitten sai vielä "värikylvyn". Kuvassa ihanan ruskan viimeisiä hetkiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti