13.11.2020

Pikkelöityjä suppilovahveroita

 

Naapurin mies sanoi vaimolleen, joka ei koskaan kalastanut, että kyllä hän perkaa kaiken, minkä vaimo saa järvestä ylös. Vaimo innostui kalastamaan, joten tämä on toiminut minulla lupausten antamisissa varoittavana esimerkkinä.

Jos olisin sanonut miehelleni, että puhdistan kaikki sienet, mitä hän metsästä tuo, olisin nyt kusessa.

Tänä syksynä viimeinkin sain hänet houkuteltua kanssani sienimetsään. Nyt ollaan sitten rampattu metsissä kahdestaan ja kaverien kanssa. Suppilovahveroita ollaan kuivattu, pakastettu, pikkelöity ja tarjottu ilmaiseksi kaikille halukkaille. Itse menen mukaan enää vain sellaiseen metsään, jonka vain minä tunnen. Ukko saa mennä omalla vastuulla minne huvittaa, ja onkin löytänyt sieniä ihan ennakkoluulottomistakin paikoista.

Oikealla oleville löytyy netistä ohje todella maukkaille pikkelöidyille suppilovahveroille: https://anna.fi/reseptit/pikkeloidyt-suppilovahverot

Kuvan vasemmalla puolella olevaan on ohje naapurin kokeilusta, jonka ainemääriä vähän tarkensin.

Liemi: 4 dl vettä, 1½ dl etikkaa, 2 dl sokeria, 2 tl suolaa, 1 - 2 rkl sitruunan mehua, punasipuli, 2 chiliä, 4 valkosipulin kynttä, 2 laakerinlehteä, n 10 kokonaista mustapippuria, reilu lusikallinen tuoretta timjamia.

Mittaa ainekset ja viipaloi valkosipulin kynnet, sipuli sekä chili joukkoon. Keitä liemi, anna jäähtyä. Sekoita liemeen noin 300 g tuoreita suppilovahveroita ja purkita.

Käytin punaista suippochiliä medium 5. Sitruunanmehu on lazy lemonia. Etikkaa laitoin 1 dl tavallista ja ½ dl valkoviinietikkaa. Sipuli saa olla tavallista jos tykkää. Naapuri käytti timjamin asemesta korianterin siemeniä. Mikä ettei voisi kokeilla myös kuivattua timjamia, sinapinsiemeniä tai jotakin ihan muuta.

Kuvan purkit olivat liian suuret annoksilleni, mutta jatkoin toissailtana pikkelöimistä. Tein enimmäkseen puolitoistakertaisia annoksia. Sieniä oli kaikkiaan 3kg.

Paljon on syöty, osa oli isänpäivän lounaspöydässä. Kellarissa odottaa pari purkkia joulupöytään, jos vaan säästyy sinne asti. Lapsille vein osan. Mies syö niitä myös leivän päällä. Itse tykkään liharuokien seurana. Reseptit eivät sisällä neilikkaa, joka ei ole minun makuun. Siksi halusin kokeilla jotakin ihan muuta. Ja kyllä ne sienetkin joukosta maistuvat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti