Viimeiseen vuoteemme on mahtunut iloa sekä surua. On ollut äitini hautajaiset, nuorimman lapsenlapsen ristiäiset sekä vanhimman lakkiaisjuhla. Viimeisenä kaikista; poikamme meni pari viikkoa sitten naimisiin.
Juhlatilaisuuteen osallistui vähän yli 100 henkeä. Häätilaisuus ohjelmineen ja ruokineen saivat runsaasti kehuja sekä kiitosta.
Tein tilaisuuteen pöydille muutaman jutun, joista jokunen kuva:
Ylinnä on hääkarkit vähän erilailla tarjottuna. Maalasin ensin saviruukut valkoisiksi. Niiden ulkohalkaisija on 9 cm. Sisään liimasin kuumaliimalla styrokspallot halkaisijaltaan 8 cm. Niiden alle liimasin lisäksi pienemmän styrokspalan. Varmuuden vuoksi yhdistin nämä kaksi toisiinsa vielä puisella grillitikulla. Molemmat, ruukut sekä pallot, tilasin netistä - kumpiakin 15 kpl.
Palloon pistelin coktailtikuilla Amorin sydämiä. Nekin tilasin netistä, yhteensä 4 kg. Niin no, vajaa kilo niistä hupeni jo suunnitteluvaiheessa, joten kolmisen kiloa olisi riittänyt niihin.
Koska en ollut varma, sopiko pallot sekä ruukut elintarvikkeille, jätin pienen raon siten, että karkit eivät koskettaneet pohjia - ainakaan paljoa. Varmuuden vuoksi pistelin karkit vasta vajaat paria päivää ennen tilaisuutta.
Idean karkkiruukkuihin sain parinkymmenen vuoden takaa mieheni sukulaisen häistä, eli ei ollut oma keksintö.
Karkit kelpasivat varsinkin runsaslukuiselle lapsivieraskatraalle. Vävy kehaisi, että hyvä idea, pallosta sai myös hammastikut. Häissä oli tarjolla myös karkkibuffetti sekä suolaisia snackseja.
Ohjelmakartioita tein kaksi kappaletta jokaiseen pöytään. Koska pöydissä oli istumajärjestys, tekemäni nimilaput olivat kattauksessa lautasella lautasliinan päällä. Teksti oli sen verran suurta ja selkeää, että oman paikkansa löysi helposti.
Morsiamen äiti teki kauniit kukkakimput sekä osti tuikkukipot led kynttilöineen pöydille. Morsian osti harsomaiset, hopeiset kaitaliinat valkoisten pöytäliinojen päälle. Tämä kaksikko sai paikan näyttämään juhlavalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti