Löysin Tokmannilta alesta sen viimeisen, hienoja värejä sisältävän kuusenpallopakkauksen. Ajattelin laittaa sen jemmaan seuraavaa joulua odottamaan, mutta sitten hoksasin, että minulla on korvakorujen koukkuaihioita vaikka kuinka paljon.
Irrotin pallojen kiinnitystapit sekä holkin, tyrkkäsin pallojen sisään vähän kuumaliimaa ja sen jälkeen pidike takaisin kiinni. Puristelin samalla niihin holkin nätiksi. Lenkkeihin kiinnitin korviskoukut.
Kuvassa ei ole kaikki pallojen värit, koska ehdin antaa niitä ennen joulua jo miniälle sekä parille kaverille. Korut olivat sinisävyisiä. Tytär tyttärineen valitsivat noista omansa ja itse pidän loput.
Idea ei ole minun, vaan näitä näkee joulun aikaan myyntipöydissä.
En meinannut uskoa, että olen viimeksi päivittänyt blogiani elokuussa. Kyllä on aika mennyt nopeasti. Käsitöitä olen tehnyt aika paljon, mutta tänne blogiin asti ne eivät ole ehtineet esille.
Tammikuun olenkin pyhittänyt keskeneräisten käsitöiden loppuun tekemiseen. Tosin uusia lankojakin on mulla mukavasti. Ja Helmikaupasta sain just paketin, jossa oli korvistarvikkeita, et katotaan ny. Niin, ja Puuilosta ostin ison taulupohjan.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti