1.8.2017

Harjoittelukappale

Minulla on ollut kristallimuovia jo kauan jemmassa. Ostin, kun suunnittelin siitä tekeväni kaikenlaista kivaa.

Kuvan pussukka on nyt ensimmäinen työni siitä ja se on tarkoitus antaa 4-vuotissynttärilahjaksi pienen rahalahjan lisäksi lapsenlapselleni. On niin Autot-fani.
Työtä aloittaessani päätin, että tarvikkeet pussukkaan pitää löytyä kotoa - kauppaan en mene. Kaikki tarpeellinen löytyikin vetoketjua myöten.
Pussin vuoritin sisältä vahakankaalla. Ruutuinen päällinen on myös samaa materiaalia.

Vahakankaan ja kristallimuovin väliin ompelin puuvillakankaan, johon sain liimapaperilla silitettyä kuvat kiinni.
Tästä se kaikki alkoi
 

Sovittelin ensin leikkaamani kuvat vahakankaan nurjalle puolelle, jotta selviäisi niiden tarvittava määrä.

Vahakankaan nurja puoli ei kestänyt edes miedointa silityslämpötilaa. Kuvittelin ensin, että en tarvitse kangasta väliin ollenkaan.
Tässä kuvat silitettynä liimapaperilla kankaaseen kiinni. Pysyy tiukasti  alustassaan, mutta huolellinen saa olla. Silittäessä täytyy muistaa käyttää kangasta tai talouspaperia silitysraudan ja siirtokuvan välissä.
On sitä helpompiakin käsitöitä tullut tehtyä, mutta nyt kun sain pään auki, niin voisihan tuota systeemiä kokeilla uudelleen. Seuraavassa työssä otan malliksi vähän helpomman kaavan. Nyt muovit luisti ja viimeistelyyn jäi toivomisen varaa.
Tekemäni pussukka tulee olemaan ainakin lujuustestissä, joten mielenkiinnolla seuraan, kauanko pysyy ehjänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti