7.8.2017

Itsehillinnän puutetta kirjastossa, taas

 
Olen tästä aiemminkin kirjoitellut, että minulla viiraa nupissa aina kun on kyse kirjoista. Olen ollut kirjakerhon jäsen yli 40 vuotta, ja en todellakaan tarvitse enää yhtään kirjaa. Aloittaisin vanhojen lukemisen vaan alusta ja loput voisin lainata.

Kävin tänään kirjastossa lainaamassa kirjaa, joka käsittelee Makramee-solmeilua. Minulla ei ole ennestään paljoakaan tietoa siitä, mitä kaikkea se pitää sisällään. No enkös sitten löytänyt myös kivan oppaan paperitöiden tekemiseen - minullahan on ne vanhat tapettikirjat. Mukaan lähti vielä kolme helmikorukirjaa.

Eikä tässä vielä tietenkään kaikki. Kirjastossa oli loppuale ja muovikassillisen opuksia sai ostaa vitosella. Löysin mukaani pari Arto Paasilinnaa, Sylvi Kekkosta, Patricia Highsmithiä ja yhden Patricia Cornwallin. Löysin lisäksi monta muuta teosta ja muutama lastenkirjakin tuli joukon jatkoksi.
Olen ennenkin ostanut kirjaston alesta kirjoja. Olen puhdistamisen jälkeen leikannut selkämyksen tarran kirurgin veitsellä pois ja liimannut tilalle kontaktimuovin palan. Muuten joku vieraampi voisi äkkiseltään luulla hyllyjämme katsellessa, että talon väki käy kirjastossa varkaissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti