4.8.2018

Porin asuntomessuilla minäkin

Puupölkky pintakäsiteltynä

Kävin viime torstaina mieheni kanssa Porin asuntomessuilla. Eipä ollut kaikkein järkevin päivä ilmojen puolesta. Hellettä paukkui yli 30 astetta. No, samanlaista lämpöä olisi ollut muinakin päivinä.
Kiviset ja asfaltoidut pihat imivät kuumuuden itseensä, joten lämpöä todellakin riitti. Monessa talossa oli korkeat ulkoportaat, jotka eivät houkutelleet kapuamaan kuumuudessa sisälle. Kaikkiaan kävin kolmessa talossa. Kaksi niistä oli kohteina etukäteen suunnitelmissa.

Ei asuntomessuissa mitään vikaa ollut. Vika oli vain omassa fiiliksessä.

Messutalot on kuvattu niin moneen kertaan, että en nyt laita tänne enempää omiani. Kohteessa Haltiatar pisti silmääni kiva ja yksinkertainen idea käyttää puupölkkyjä sisustuksessa.

Alemmassa kuvassa olevaa kohdetta en muista, mutta tapetti pläjähti silmiini. Ihan kiva paikassaan, mutta meillä ei tule olemaan tuollaista. Sain suurikuvioisista jutuista kyllikseni jo 70-luvulla.
Montaa mieltä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti