...vaan ei viimeinen.
Ei vielä lopullinen paikka
Ulkona oli hyvä solmeilla
Karvamato kesäkuosissa
Kun innostus iski makrameen tekemiseen, piti etsiä kuumeisesti tanko, johon alan solmeilla seinävaatetta. Halusin eka kokeiluuni tasaisen riman, jotta voin mittailla meneillään olevan työn korkeutta eri vaiheessa. Löysinkin tarkoitukseen sopivan, remontista jääneen, lakatun valolistan.
Itse materiaalista minulla ei ollut mitään kokemusta. Kaupassa bongasin Novitan Strömsö-lankaa, joka muistuttaa lähinnä hienoa trikookudetta. Päätin kokeilla tehdä siitä, koska se vaikutti sopivalta solmeiluun.
Seinävaatteen ohjeen otin suoraan ostamastani kirjasta: Makrameen maailma; Fanny Zedenius. Aloitin helpoimmasta ohjeesta, mutta kun älli ei aina piisaa, jouduin solmimaan useammankin kerran samaa solmua ennen kuin hoksasin, miten ne tehdään. Tulkitsin ohjekuvan ensin väärin.
Nyt kun sattumoisin on hienot ilmat, päätin tehdä työn terassilla. Ripustin katossa olevaan metallitankoon narut kannattelemaan työtä. Samalla tuli vahdittua lapsenlapsien ulkotouhuja. Jätin keskeneräisen työn yöksi ulos, jolloin langat suoristuivat pienestä kosteudesta. Vähän kylläkin jänskätti, ettei vaan linnut keksi istahtaa orrelle.
Tyttärentytär keksi heti ylimääräisestä langan pätkästä, että hän saa siitä karvamadon. Vähän on mielestäni kesäkunnossa. Mato kävi myös uimassa sekä ruokapöydän ääressä. Itselle jäi vielä jokunen pätkä, mutta karvamatoja niistä tuskin tulee, heh.
Hei. Minkä kokoinen tästä tuli? Näyttää kivalta.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi! Työ on 32 cm leveä ja korkeus solmuilla on 42 cm, vipsujen kanssa n. 54 cm. Eli ei mikään suurikokoinen, mutta paikkaansa just sopiva.
Poistahei! teetkö myyntiin näitä? olisin kiinnostunut ostamaan juuri tuollaisen, ehkä hiven isompana vain
VastaaPoistaHei! Huomasin vasta nyt, että vastaukseni ei olekaan mennyt perille. En tee näitä myyntiin, harrasuspohjalta vaan.
Poista