Kirjaston kautta ostoksille
Olen oppinut hyödyntämään kirjastoja. Niissä pääsee lukemaan lehtiä, ja vanhempia niistä voi lainata kotiin. Jos jokin vaikuttaa hyvältä, voin tilata itselleni jonkun tarjouspätkän kyseisestä lehdestä. Ei tule hankittua lukemista ohhoon päälle.
Samoin teen käsityö- ja askartelukirjojen kanssa. Kuvan makramee-kirjan lainasin ainakin kaksi kertaa ja huomasin, ettei jutustani mitään tule. Teos oli useinmiten varattuna tai lainassa, joten tekemisen meininki oli tipotiessään silloin, kun sain opuksen käsiini. Kirjassa on paljon hyviä ohjeita, joten hankin sen itselleni. Sitä en tiedä, koska teen ensimmäisen makramee-työni.
Jokin teos voi ollakin ihanan ensivaikutelman jälkeen anniltaan niukka. Sellaisista vain skannaan joskus jonkun ohjeen itselleni. Täytyy vaan muistaa mainita blogikirjoituksessa lähde, jos tekee jonkin työn toiselta saadun ohjeen mukaan.
Ei siis kannata ostaa sikaa säkissä, vaan kannattaa hyödyntää ilmaista kirjastopalvelua. Yleensä pyrin suosimaan lainauksissani kotimaista kirjallisuutta, koska kirjailijat saavat jokaisesta kirjastaan lainauskorvauksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti