Viimeinen vuosi on ollut melkoista vuoristorataa niin hyvässä kuin pahassa. Olen näistä jutuista jo kirjoitellutkin.
Piti keksiä loppusyksystä jotakin todella yksinkertaista tekemistä varsinkin töllön katselua varten. Paukkuja ei olisi riittänyt enää mihinkään monimutkaiseen työhön. Siispä neuloin 1 o, 1 n joustinneuleena kolme kaulahuivia Novitan Elegia langasta.
Keskimmäinen on noin 2,7 metriä pitkä, toiset vähän lyhyempiä. Keskimmäinen ja vasemmanpuoleinen ovat väreiltään peilikuvina. Oikeassa värit menevät miten keristä sattui tulemaan.
Jotta sain ne väreiltään peilikuviksi, kerin toisen kerän kokonaan uudestaan. En alkanut kaivamaan langanpäätä sisältä, koska löysässä "vyyhdissä" oleva lanka meni helpohkosti sekaisin. Käytin yhteen huiviin melkein kaksi kerää riippuen niiden värityksestä. Pituuserot tulivat pääosin luoduista silmukoiden määristä. Leveimmässä on 100 silmukkaa.
En tosiaankaan tiedä vielä, minne huivit päätyvät. Ovat kyllä ihan hauskan oloisia kaulalle kiedottuna.
No, sitten loppui huivien neulominen. Mitäpä sellaisia enää lisää tekemään, mille ei tiedä loppusijoituspaikkaa. Siirryin siis sukkien neulomiseen.
Kaikki kuvassa olevat on itselle tehty. Ei sen takia, etteikö ennestään olisi jo muutamat kunnolliset ja niistäkin viisi paria käyttämättöminä. Äitini sai hoitolaitokseen uusia villasukkiani, mutta ei ehtinyt käyttää niitä, joten nekin palautuivat minulle. Muu lähipiiri on jo kyllästetty villasukilla. Kiitos siitä osin myös tyttärelleni. Sitäpaitsi kaikille ei sovi seiskaveikasta tehdyt työt niiden aiheuttamien erilaisten tuntemusten vuoksi.
Äitini täytti pari viikkoa ennen menehtymistään 90 vuotta ja sai papilta lahjaksi seurakunnan omat kotikutoiset villasukat. Ne jaloissaan äitini lähti taivasmatkalle. Kerroin tästä papille sekä kanttorille muistotilaisuudessa. Vaikuttivat olevan asiasta hyvillään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti