6.11.2023

Helmitöitä

Rannekoruja valmistumassa

Meikämummeli ei tarvitsisi enää yhtään uutta kiinnostuksen kohdetta tekemisisiinsä, mutta kun on tullut noita helmiä keräiltyä. Onhan se taas syy sekin. Viimeinen niitti oli, kun perin äidiltäni kaikenlaisia koruja, joista osaa en sellaisenaan tulisi käyttämään. Muutama niistä oli rikki. Menin sitten helmitöiden lyhytkurssille kansalaisopistoon.

Kuvassa ylin menee purkuun, koska on selvästi pari virhettä langan kanssa, enkä muutenkaan siitä tykkää. Ruutukuvioisen kuten myös sen alla olevan aion pitää itselläni. Alimmaisesta oli tarkoitus tehdä rannekoru tyttärentyttärelle, mutta helmet ei riitäkään siihen - purkuun menee. Tytär valitsi valikoimasta itselleen mieluisat ja "täytyy" kysäistä vielä miniältäkin, jos tykkää jostakin erityisesti.

Perjantaina 17.11. olisi tarkoitus mennä Kädentaitomessuille Tampereelle. Helmiä ja varsinkin muita korutarvikkeita aion sieltä ostaa.

Tänään Lankapuoti Tres Liliumissa kerroin omistajalle, että en uskalla ostaa lankoja messutapahtumista. Jos langat esimerkiksi loppuu kesken, niin mistä saan helposti samanlaista lisää. Katotaan ny.

Helmien kanssa on kyllä mukavaa näpräillä ja jatkokurssi on tiedossa ensi vuonna. Kirjastosta lainasin kolme aiheeseen liittyvää kirjaa. Opettajalta sain ohjeita monisteena, joten tietoa löytyy.

Telkkarin töllöttämistöinä on nyt menossa pipon sekä huivin neulominen Drops Air unicolour langasta. Kaksi työtä, koska pipo neulotaan 3,5 mm pyöröpuikolla ja kaulaliina 5 mm pitkillä puikoilla. Jälkimmäisen tekeminen on hieman kevyempää käsille. Siksi on ihan hyvä välillä vaihdella neulomusta keskenään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti