22.9.2017

Finntikki finito?

Kirjoitan tätä jo ihan varoituksena muille!

Minulla on ollut sama ompelukone varmaankin joskus 80-luvun alkupuolelta asti. Ostin sen silloin uutena. Muutaman kerran se on reistaillut, mutta saatu aina edullisesti korjattua, koska varaosat ovat hyvinkin simppeleitä.

Ompelin tänään päivällä yläkerrassa ja jätin koneen sinne joksikin aikaa virrat päällä. Takaisin vinttiin mennessä haistelin ihme käryä. Ajattelin sen tulevan ensin ulkoa, koska parvekkeen ovi oli auki tuuletusta varten. Sitten näin ompelukoneesta nousevan savua. Otin äkkiä virtanappulasta virran pois ja töpselin irti seinästä. Kone ei ollut vielä kovinkaan kuumentunut, mutta katku oli melkoinen.
Oli onni onnettomuudessa, että satuin menemään yläkertaan juuri tuolloin. Ei sitä tiedä, koska olisi syttynyt palamaan kunnolla. Olisi saanut kärytä vielä hetken aikaa, koska parvekkeen ovi oli auki vieressä.

En olisi ikinä uskonut, että ompelukone voi itsekseen syttyä. Tai no - mikä ihme tuollainen on. Kyllä tapauksia riittää: Meillä on pyykkikone pessyt normaalisti pyykkiä kylppärissä. Avasin oven pahaa aavistamattomana ja pelästyin totaalisesti. Kone paloi ja nokihiutaleita leijaili pitkin huonetta. Vanha mikroaaltouunimme sytytti eräänä aamuna lautasen suojakuvun palamaan. Jostakin uunin sisusta sai happea ja kupu paloi oikein liekeillä. Muutama vuosi sitten, kun meillä oli koira, niin se havahdutti meidät nuuskimalla ilmaa. Olohuoneessa yksikseen päällä ollut telkkari savusi. Se kannettiin äkkiä peiton sisällä ulos.
Muistan taas, ainakin jonkin aikaa, olla varovainen sähkölaitteiden kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti