16.9.2017

Kumihimo hakusessa


Kiertelin Porissa ja lähiympäristössä etsien kumihimo-kiekkoa. Niissä paikoissa, joissa löysin myyjän, sain kyselystäni ensin melkoisia katseita - "löytyykö teiltä kumihimoa?" En olisi itsekään tietänyt, mistä on kysymys, ennen kuin näin kansalaisopiston kurssi-ilmoituksen aiheesta. En sitten löytänyt kyseistä välinettä myymälöistä, joten tilasin aloituspaketin Helmikaupasta.
Alakuvassa on harjoituskappaleita. Punoin työt sellaisista nauhoista, mitä sattui nurkista löytymään. Ensimmäisen tein kalalangasta, toisen lahjanauhasta ja halkaistusta satiinnauhasta. Nämä rispaantuivat työn edetessä, mutta tarkoitukseni oli vain seurata, kuinka paljon ja minkälaista nauhaa kuluu tiettyyn määrään valmista punosta. Kolmannen, ohuen, mustan nauhan punoin kaulanauhoista. Paksuin, musta-valkoinen on kaulanauhoista sekä jostakin säleverhon narusta punottu. Siihen taidankin keksiä jonkin koruaiheen.
Sen verran kiinnostuin työtavasta, että aion seuraavaksi lisätä punokseen helmiä sun muuta mukavaa rekvisiittaa. Googlaamalla "kumihimo", löytyy kuvahaulla vaikka kuinka paljon inspiraation aiheita. Netistä löytyy myös ohjeita kumihimon käyttöön.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti