3.8.2019

Ilkeä leipojanoita eilen visiitillä - taas

Sitruunakakku
Joillekin leipominen on terapeuttista. Niin minullekin. Tuntuu taas, että tarvitsisin terapiaa eilisen leipomissession jälkeen. Leipomisen tuskaa ei helpota se, että huomenna on vanhimman lapsenlapsemme rippijuhlat, ja paikalle on kutsuttu noin 60 henkilöä. Tyttären miehellä on mukavasti lähisukulaisia.
Juu, että ihan itse tarjouduin leipomaan juhliin. Pärjäisivät järjestelyissä ilman minuakin, ja varsinkin vävy on kokenut ruuanlaittaja. Mutta täytyy sitä minun nyt jotenkin päteä.
Kuvaavaa tämän päivän tilanteelle on se, että mies lähti äsken kauppaan ostamaan lisää uusia leivontatarvikkeita.

Minulla onnistuu sitruunakakku - pääsääntöisesti. Eilen leipasin niitä kaksi, mutta toinen, joka on kuvassa, ei tykännyt kypsyä samaan tahtiin toisen kanssa. Kaupasta haetaan siis sitruunaa sekä voita kuten myös leivinjauhetta. Leivinjauhelaina täytyy palauttaa naapuriin. Kuka sitä nyt tarkistaa etukäteen, että kaikki tarvikkeet ovat kotona?

Leivoin myös Hillary Clintonin suklaakeksejä. Hyviä, ja takuuvarma ohje. Jukupliut kun levisivät pellille, ja jouduin niitä veistelemään irti toisistaan. En vielä tiedä, kehtaako niitä laittaa esille. Sitten leivoin koolaleipiä, ja päätin tehdä niistä laktoosittomia sekä gluteenittomia. Eipä onnistunut kokeilu. Niistä tuli hyvän makuisia, mutta todella rumia. Leivoin myös pellillisen murotaikinasta kierrepikkuleipiä, johon tulee kaakaojauhetta osaan taikinasta. Sanotaanko, että niistä tuli persoonallisen näköisiä. Tänään leivon kolme unelmatorttua, joten antaas kattoo, kuinka muijan käy.
Ihan sekaisin
"Keittokirjani" vuosien takaa kaipaisi päivitystä sekä järjestystä. Kuten kuvasta näkyy, on sitä sentään tullut muutaman kerran selattua.
Suosittu ohje
Hillary Clintonin suklaakeksi-ohjeen olen joskus leikannut lehdestä. En vaan muista, mistä. Tällä ohjeella tulee keksejä paljon ja ovat todella hyviä.
Täytyy vielä tällä iällä ihmetellä, että mistä tämä meikäläisen itsevarmuus kumpuaa? Että kaikkea sitä tuleekin ehdotettua ja luvattua. Tuo ilkeä leipojanoita vaan saisi pysyä poissa mukana sähläämästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti