Kartonkigrafiikkaa kehyksiin
|
Kierrätetty kehys |
Meillä ei näy juurikaan missään, ei kotona eikä mökillä, että olisin saanut jotakin aikaiseksi seinillemme - siis omia töitä. Ajattelin vähän korjata tilannetta ja komppasin piirustuslaatikkoani. Löysin keväällä kartonkigrafiikka-tekniikalla tekemäni sulan, joten aloitetaan nyt sitten vaikkapa siitä.
Olen saanut joskus myynnistä poistettuja tapettinäytteitä, ja niiden joukosta löysin sävyyn sopivan aluspaperin. Paspis olisi ollu tietenkin asiallisempi juttu, mutta nyt vaan liimasin kuvan tapetin päälle. Saa kelvata. Sitäpaitsi taulu tulee mökille vinttiin pojan huoneeseen. Siellä ei käy kuin hän harvakseltaan, yövieraat sekä allekirjoittanut.
|
Isän perintöä |
Isäni oli aikoinaan kerännyt kaikki säästöpankki mitallit ja oikein hommannut niitä varten kehykset. Oli päällystänyt pahvisen alustan sinisellä kankaalla ja liimannut mitallit siihen.
Koska emme osanneet antaa arvoa kyseiselle taululle, poistimme sisällön ja otin kehyksen uusiokäyttöön. Mies otti mitallit talteen.
Vähän oli haikeaa rikkoa tätäkin lapsuuden muistoa, mutta useinmiten on vaan pakko. Kaikkea ei voi säilyttää. Täytyy säilöä muistot omaan pääkoppaan tai ottaa tärkeistä jutuista valokuva. Kuva vie huomattavasti vähemmän tilaa.
Tämän kehyksen uusiokäyttöön otossa muistin isäni pohtineen, että paino tauluun tuli toispuoleiseksi ja korjasi tilanteen. Siispä ymmärsin heti keskittää ripustuslenkin, joka oli hieman sivussa.
Muisti on joskus ihmeellinen. Eipä tästäkään pienestä jutusta ole aikaa kuin noin 55 vuotta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti