28.7.2017

Selänpesimet kesän pikkuprojektina

Olen virkannut selänpesimiä aina kun on ollut hetki aikaa käsitöille. Yritän  päästä eroon jämälangoistani ja kalalangat on yksi ryhmä niitä.

Kirjoitin ekasta virkatusta selänpesimestä toukokuun 13. päivä. Sieltä löytyy myös linkki ohjeeseen.

Yksi työ on vielä vähän kesken, kuvassa on kuusi pesintä, jotka odottavat saajaansa ja seitsemän virkkuutyötäni olen jo lahjoittanut kavereille viemisinä. Kotiin en ole vielä malttanut tuollaista ottaa käyttöön.
Yhden aion vielä väsätä, joten eiköhän ne ala olla sitten siinä. Kalalankoja löytyy vielä, mutta voin keksiä niille muuta käyttöä. Selänpesimestäkin muhii mielessäni oma malli.


2 kommenttia:

  1. Onpas mainio idea, ja noita tarvitaan aina ja kaikenlisäksi monta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lahjoitin tänään yhden pesimen tapettikirjojen lahjoittajalle, ja kuinkas muutenkaan, tapettikirjasta tehdyssä pussukassa. Jätin paketin tyttärelleni välitettäväksi edelleen, joten en tiedä saajan fiilistä. Muistaminen on kuitenkin myös minulle tärkeää.

      Poista