19.6.2019

Aidot tuoksut kylppäriin

Meillä ollaan tultu vähän yliherkiksi erilaisille tuoksuille, mutta kuitenkin on ollut toisinaan tarve saada tuoksuvia kukkia sisälle. Olenkin päätynyt tuomaan niitä kylppäriin "ilmanraikastimiksi", eikä olla saatu niistä oireita.
Keväällä ensimmäisenä tuon kieloja ja syreenin- sekä tuomen oksia. Keltapäivänliljassa on mielestäni mukava tuoksu. Sitten tuoksuu juhannusruusu ja muut pihan ruusut. Heinäkuussa kukkii loistojasmike runsaana kukkapilvenä. Niityltä tuon muutaman mataran sisälle. Kaikkia näitä tietenkin yksitellen ja vähän kerrallaan aina ajankohdan mukaan. Joulun aikaan hyasintti pääsee ihastuttamaan tuoksullaan, mutta sekin vain kylppäriin.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti