15.6.2019

Mauttoman pukeutumisen synttärit

Minulla oli synttärit muutama päivä sitten. Nyt kun mies täyttää pian pyöreitä, tuli muisteltua omia juhlia, jolloin täytin 50 vuotta.

Pidin bileet mökillämme. Koska paikka oli ns. epävirallinen, annoin pukukoodiksi mauttoman pukeutumisen. Ajattelin, että vetäköön mitä tahansa vermeitä päällen, kunhan ovat mukavia ja vieraat viihtyvät. Kuvittelin ideani olevan helppo toteuttaa, mutta vieraani olivat sitä mieltä, että koodi aiheutti paljon miettimistä. Olisihan minun pitänyt tuntea ystäväni paremmin.

Oli hauskaa katsella vieraiden saapumista pelipaikalle. Naiset olivat todellakin nähneet vaivaa crimplenen metsästystä myöten, ja miehet eivät jääneet mitenkään toiseksi. Yksi "tapaturma-altis" miesvieras oli laittanut ylleen lisäksi pyöräilykypärän sekä pelastusliivin. Eräällä oli yllään oma täydellinen pukukokonaisuus 70-luvulta. Myös muutama muu mies oli löytänyt asut nuoruusvuosiltaan

Naisilla oli monella hauska hattu lisänä, mutta sattuneesta syystä jätin ne pois kuvasta.
Juhlapäivä oli rento ja mukava. Ilta syötiin, juotiin ja saunottiin. Osa kuvan henkilöistä on mökkinaapureita ja loput yöpyivät mökillämme, joten aamupalalla taas jatkettiin.

2 kommenttia:

  1. Moi ja onnittelut syntymäpäivänä! Vaikea olis valita noista asuista hupsuin ☺ Kristiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Noista asuvalinnoista riitti porukoilla juttua pitkäksi aikaa.

      Poista