Lähti vähän lapasesta
Niin lähti meikäläisen lapasesta askarteluliikkeessä, joka lopettelee toimintaansa. Minulla on Sulo-pipo kaapissa odottamassa tarvitsijaa. Taidan laittaakin sen omaan päähän.
Kaikki tarvikkeet myytiin puoleen hintaan, joten vauhtisokeus iski ahneeseen. Ostin myös pari työkalua korujen tekemiseen. Ukolta kun löytyy vain järeämpiä aseita.
Puolustuksena täytyy mainita, että en ole ostanut paljoakaan uusia helmiä. Parhaimmat löydöt tähän asti olen tehnyt kirppiksiltä. Niissä myydään usein kaulakoruja pilkkahintaan. Olen purkamalla kierrättänyt niitä töissäni kuten myös omia vanhoja kaulakoruja.
Lähetin eilen tämän saman kuvan tyttärelleni, ja hän totesi, ettei sinua parin viikon karenssi taitaisi haitata. Eipä tosiaan. Uudet makramee-langat odottavat solmimista ja askartelukaappini on täynnä tekemistä. Näin eläkkeellä ei sitä muutenkaan paljoa tule liikutttua ihmisten ilmoilla, joten pari viikkoa omissa nurkissa menee helppeesti.
Päätin eilen, että en tee yhtään heräteostosta ennen syksyä. Uusille jutuille täytyy tehdä ensin tilaa. Päämäärään pääsemistäni helpottaa rajalliset säilytystilat. Tosin huvitti, kun mies toi yllärinä minulle Tokmannilta styroksmunia. Niin - jotkut saavat kukkasia, mutta varmaankin sama viesti molemmissa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti