On kuvassa koirakin mukana
Sain joululahjaksi aktiivisuusrannekkeen. Oli toiveeni kimppalahjaksi nuorisoltamme. Ajattelin, että sen avulla innostun liikkumaan ja näen muutenkin, kuinka paljon askelia tulee päivän mittaan.
No, paskan marjat suomeksi. Tammikuussa flunssaa kolmisen viikkoa, rumat kelit ja veto poissa. Kuun lopulla yli viiden kilometrin lenkki, yövieraiden kestitseminen ja puuhailu - päivälle saldoa yli 11 000 askelta. Siihen se sitten jäikin. Parin päivän jälkeen olin taas kuin jyrän alle jäänyt.
Tuli heleä vihreä helmikuu. Oli ainakin silloin kun makasin ukon kanssa kuumeessa flunssan kourissa. Nyt tulikin paha tauti, koska vastustuskyky nollissa.
Täytyisi taas alkaa pieni lenkkeily. Olenkin mennyt lähimetsään kävelemään heti kun hiukankin olo on helpottanut. Askelnousuja tulee, mutta ei tarpeeksi askelia.
Normi siivouspäivänä tulee helposti noin 5000 askelta. Parilla pilkkireissulla tuli saman verran, mutta jäälle uskaltautuminen oli vain sellainen parin päivän ilo.
Painoani en ole "viitsinyt" laitteeseen asentaa. Unitiedot puolestaan ovat olleet ihan mielenkiintoiset. Ei tarvitse pähkäillä, tuliko nukuttua riittävästi ja minkälaista unen laatu oli. Päikkärien pituudetkin näkee heti. Nämä unijutut on koukuttanut minua eniten.
Viime viikon vaihteessa perheen nuori väki ehti jäälle vasta lauantaina iltamyöhällä luistelemaan. Ymmärsivät, että siihen tuli ainutlaatuinen tilaisuus. Olivat jäällä pitkään ja seuraavana aamuna meno jatkui. Ei tarvittu aktiivisuusranneketta, vaan otettiin ilo irti liikunnasta.
Loppuviikosta ei ole ollut enää asiaa järvelle, eli lysti oli sitten siinä. Kymmenen sentin teräsjää muuttuu lämpimässä äkkiä petolliseksi.
Minä niin tykkäisin jatkaa latinotanssia, mutta kursseja ei vaan ole järjellisen matkan päässä missään. Tuli lajia harrastettua yhteensä yli seitsemän vuotta. Täytyy varmaankin ladata itselle oma soittolista ja riekkua tahdissa yksinään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti