8.3.2020

Lautasliinarenkaiden kehittelyä

Nyt on kehittelyprojekti lautasliinarenkaista siinä vaiheessa, että on ihan pakko mennä viikon päästä niitä jatkoideoimaan Kädentaitomessuille Turkuun - nih. Niin, ja samalla reissulla tehdään tietenkin "pieni" kierros IKEA:ssa.

No, minua on jäänyt kaihertamaan pienet langan pätkät, joita on jäänyt makramee-töistä. Ei niistä oikein osaa mitään järjellistä tehdä, joten ne lyhyimmät pätkät ajattelin käyttää lautasliinarenkaiksi. 

Harmaat langat jäivät tyttärelle tekemästäni kaitaliinasta, joten teen renkaat hänelle. Jotakin pientä ekstraa tekeleet kaipaavat. Etsinkin messuilta ihan pieniä puuhelmiä tai jotakin muuta, mikä sopisi niihin. Tytär myös itse ehdotti niihin helmiä. Hematiitti sopisi väriensä puolesta, mutta mielestäni tyylillisesti ei.
Olen käyttänyt talouspaperirullan hylsyä työvälineenä. Sen avulla saa tehtyä sopivan kokoisen renkaan.

Ensi viikon puolivälissä alan solmeilla itselle kaitaliinaa. Langat on jo valmiina odottamassa. Sitä ennen on muuta harrastustoimintaa, muunmuassa meillä sukuseuran hallituksen kokous. Olen seuran sihteerinä toiminut jo ainakin kahdeksan vuotta. Aina siinä pientä tekemistä on, mutta loppujen lopuksi melko helpolla pääsee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti