29.11.2018

Pahvinen pullolaatikko munankuorimosaiikkiin

Laatikosta rasiaksi
Munankuorimosaiikin tekeminen on ihan mielenkiintoista puuhaa. Sitten kun tulee mieleen heittää tuunattava päin seinää, kannattaa pitää tauko. Vaikkapa pitkä sellainen. Olihan tuossa nyppimistä ja aikaa kului, mutta mielestäni kannatti.
Tapetilla mainokset piiloon
Taas minulle oli iloa myös vanhasta tapettikirjasta. Koska laatikko oli tarkoitettu lahjapaketiksi pullolle, peitin tapetin paloilla mainokset piiloon. Muut pinnat sisäosista jätin tuunaamatta. Lisäksi maalasin laatikon kulmat kultakynällä. Siten sain työhön yhtenäisemmän ilmeen.
Rasia takaa
Koska laatikko on paksua pahvia, vahvistin "saranaosaa" liimakerroksella. Ajattelin, että taitos ei näin murru, ainakaan kovin helposti. Pinnat lakkasin kalustelakalla.
Akryylimaalilla häivytystä
Ylemmässä kuvassa pullolaatikko lähes alkuperäisessä asussa. Tasoittelin pohjan värejä maalaamalla räikeimmät eroavaisuudet piiloon.

Jos en keksi rasialle muuta käyttöä, niin säilytän siinä korujani. Ne kun tahtovat lisääntyä askartelujeni myötä, ja vanha boxi on käynyt ahtaaksi.

2 kommenttia: