8.5.2019

Japanilainen essu

Sain viimeinkin aikaiseksi ja ompelin lokakuussa leikkaamani japanilaisen essun. Löysin kaavan siihen sivulta https://kotiliesi.fi/kasityo/japanilainen-essu/

Kangas on valkoista enstexiä. Taskut työhön leikkasin 90-luvulta olevasta puuvillaisesta verhokapasta.

Tällaiseen essuun paksuhko kangas sopii hyvin, ja taidankin ommella näitä ihan viemisiksi kavereille ja perheelleni. Ilmettä saa muutettua helposti erilaisilla taskuilla sekä tereillä. Nyt on ainakin helppo ommella uusia kun alkuun pääsin, ja pääsen samalla eroon tuosta valkoisesta perintökankaasta.

Essun nauhat ovat kiinteästi kiinni ja menevät takaa ristiin. Mallissa ei siis mikään paina niskaa. Ihmettelen, että sain ne kerralla oikein enkä sekoillut niissä.

Alkuperäisessä ohjeessa on ommeltu farkun napit ja lenkit eteen, mutta malli toimii näinkin pelkästään ompelemalla olkanauhat kiinni esiliinaan. Voisihan niille tehdä muunkinlaisen kiinnityssysteemin, kuten ommella lenkit, joiden kautta nauhojen pituutta voisi säätää. Suunnittelinkin ensin lenkkejä, mutta menin sitten siitä, missä aita on matalin.
(Muistin ottaa lokakuussa valokuvan)
Tulostin kaavan A-4:lle. Mietin kainalon kaarta, ja kun olen joissakin pilkun viilaaja, niin etsin sille harpilla keskipisteen. Merkkasin sen ensin tulostamalleni paperille. Siitä sitten laskin suhteessa saman voipaperille, johon piirsin kaavat. Tähän hommaan harppina käytin kynää ja siihen kiinnitettyä narua. Narun kiinnitin keskipisteen kohdassa teipillä pöytään kiinni. En sitten tiedä, kannattiko nähdä tuollaista vaivaa.
Ei valkoinen essu meillä kauaa siistinä pysy, vaan todennäköisesti se tulee olemaan iloisesti pilkullinen kaikista chili- ja tomaattiroiskeista taikka erilaisista maaleista. Sellaisista tahroista, joita ei saa pesussa häviämään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti