30.5.2019

Torkkupeittojen alkuja

Ei vielä järjestyksessä
Mietin pitkään, että minkälaisen käsityön otan mukaani pitkälle automatkalle ja reissulle. Päädyin sitten virkattuihin neliöihin, joista teen torkkupeiton nuoremmalle tyttärenpojalle. Malli on vanhasta, vuodelta 1978, olevasta virkkauskirjastani. Omiin neliöihini lisäsin ohjeesta poiketen kerroksen mustasta langasta.

Langat ovat osittain loppuja saamastani lahjoituksesta. Musta on uutta, ja joudun vielä muitakin lankoja ostamaan lisää. Punaisia en hanki. Saa kuvassa olevat riittää. Langat ovat pesunkestävää villalankaa sekä Nalle-lankaa. Neliön koko on 9 x 9 cm.

Niinhän siinä sitten kävi, että neuloosi iski taas heti. On kait sitten kroppa vetreytynyt. Riittääpä projektissa silti vielä reilusti tekemistä.
Ensimmäinen virkkauskirjani vuodelta 1978
Nämäkään ei järjestyksessä
No sitten on tämä murheenkryyni yläkuvassa. Siitä olisi tarkoitus tehdä tyttärentyttärelle torkkupeitto. Isoäidinneliöitä on huomattavasti enemmän virkattuna, mutta niissä on aivan eri valkoista Nalle-lankaa kuin kuvassa olevissa. Kai niille "värivirheellisillekin" joskus paikka löytyy.

Suunnittelin jo jossakin vaiheessa tekeväni näistä neuletakin, mutta neliöitä on sellaiseen liikaa. Lisäksi ohjeita löysin vain 7-veljestä -langalle. Neliöni ovat Nallea, joten en ala säätämään omaa ohjetta.

Tämä työ on murheenkryyni minulle sen vuoksi, että peitosta tulee mielestäni liian sekava. Ei vaan sovi silmääni. Tekemästä työstä täytyy tykätä.
Seuraavaksi aion virkkata neliöitä, joihon teen vielä kierroksen pylväitä mustalla langalla. Jos niin näyttää paremmalta, puran jo tehdyistäni uloimman kerroksen pois ja virkkaan niihinkin mustan kerroksen.

Vanhemmalla tyttärenpojalle olen myös päättänyt virkata torkkupeiton. Siitä tulee samanlainen kuin ekasta, mutta keskustat teen neutraaleilla ja maanläheisillä väreillä.
Vuodesta en tiedä, mutta olen ajatellut lahjoittaa kaikki kolme samaan aikaan.

2 kommenttia:

  1. Molemmista tulee hienot torkkupeitot. Kivat värit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tuo jälkimmäinen mietityttää. Tyttären mielestä ei ole levoton, joten taidan jatkaa samalla tavalla.

      Poista