18.5.2019

Vuodevaatteille jatkoaikaa

  
Pojan parikymmentä vuotta vanha pussilakana oli tullut aikoja sitten tiensä päähän. Lakanan yläreuna oli melkein puhki hipunut. Kunnossa ei muuten ollut vikaa, koska vuodevaate on paksua kangasta - päätin siis antaa pussilakanalle vielä jatkoaikaa.

Leikkasin yläreunan pois noin vajaalta 30 cm:n korkeudelta. Tilalle ompelin kaksi kangassuikaletta. Ovat enstexiä, joten sain taas osan varastostani hukutettua tähän. En usko, että tulee pesussa kutistumisongelmia, koska jatkopalatkin on pesty aikoinaan.

Poika sai pussilakanansa eilen, ja minä tilaa nurkkiini.
Tikkasin vielä päältä sauman, jolloin jatkokohta ei ota vastaan peitettä laittaessa.
Sain äidiltäni pari alulakanaa, joiden keskusta oli hipunut. Ompelin molempien lakanoiden reunoista yhteensä neljä tyynyliinaa. Ompelin myös kolme laudeliinaa sekä pari siivousrättiä. Loput kankaasta menivät ulkokäyttöön, eli auton siivoamiseen sekä terassikalusteiden pesemiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti